Älä jätä?

Yksi syy, minkä vuoksi valitsin juuri Gamman koirapentueesta, josta kerroin ensimmäisessä blogimerkinnässä, oli että ajattelin sen olevan itsenäinen, koska se poistui pentueesta ihan yksin pissaamaan olohuoneen lattialle. (Tässä kohtaa Gamman tuntevat ihmiset varmasti nauravat maha kippurassa, koska näinhän ei suinkaan ollut eikä tule koskaan olemaan) Jokaisen koiranpennun lapsuudessa tulee kuitenkin aika, jolloin tulee opetella olemaan yksin.

Gamma 4kk uuden asunnon sohvalla.

Olin lukenut kymmeniä artikkeleja, kuinka pentu tulisi kouluttaa yksinoloon. Lisäksi olin keskustellut monen koiraihmisen kanssa asiasta ja lisäksi koulutuksessa mukana oli ihminen, jolla oli ollut koiria koko elämänsä. Muutimme kesällä 2002 yksiöön Lappeenrannan keskustaan, ja täällä pienen Gammani tulisi osata olla ihan yksin silloin kun minä ja tuolloinen avopuolisoni olisimme töissä. Aloitimme askel kerrallaan; ensin vain kävimme rappukäytävässä ja tulimme heti takaisin. Seuraavaksi olimme minuutin rappukäytävässä, sitten kaksi minuuttia, viisi minuuttia, vartti.. Kaikki tuntui sujuvan kuin oppikirjasta paitsi, ettei Gamma koskaan rentoutunut meidän ollessa poissa. Se istui eteisessä, vinkui surullisesti ja välillä haukahti peräämme. Tulimme aina sisälle vain täyden hiljaisuuden vallitessa, ja toisinaan sitä hiljaisuutta sai odottaa kauankin. Yhden kerran luulimme jo saavuttaneemme läpimurron, kun Gamma makasi sohvalla meidän tullessa takaisin kotiin puolen tunnin kauppamatkan jälkeen. Myöhemmin samana iltana selvisi, että yksinollessaan Gamma olikin pissanut sänkyymme.. Treenit jatkuivat, mutta edistystä ei tapahtunut. Kun jouduimme pakon edessä jättämään koiralapsen yksin, kertoivat naapurit jälkikäteen Gamman haukkuneen kokoajan. Mitään se ei koskaan tuhonnut, haukkui vain. Lopulta emme enää voineet jättää koiraa yksin naapureiden valitusten myötä, vaan se täytyi viedä Joutsenoon hoitoon aina siksi aikaa, kun olimme molemmat poissa kotoa.

Gamma 4kk (tuohon sänkyyn se luihu pissasi..)

Ensimmäinen kerta, kun olin kokonaisen päivän erossa koiralapsestani tapahtui heinäkuussa 2002. Serkkuni meni naimisiin Savonlinnassa ja lähdimme perheeni kanssa matkaan hyvin aikaisin aamulla. Tulin kotiin myöhään illalla ja kyykistyin eteisen lattialle ottamaan vastaan villinä syliäni kohti juoksevan Gamman. Kaikki kävi kovin äkkiä, Gamman tassut eivät joko pitäneet liukkaalla lattialla tai sitten se ei edes yrittänyt jarruttaa, mutta lopputulos oli, että Gamma juoksi minua päin ja penskan neulanterävä kulmahammas lävisti nenärustoni. Sattui todella paljon ja verta tuli aivan hulluna, mutta rakkaudella on hintansa ;)

Myöhemmin Gamman koulutus yksinolemisen saloihin jatkui. Muutimme suurempaan asuntoon Lappeenrannan Pikisaareen ja haimme Joutsenosta Gammalle tutun koirakaverin seuraksi. Juppe-koira osasi olla yksin täyden kympin arvoisesti ja toivoimme sen opettavan pikkukoiran tavoille, ja pitävän sille seuraa. Kaikista ennakkotoiveista huolimatta, edes koirakaveri ei saanut Gamman ikävää hellittämään. Se huuti edelleen surullista huutoaan lähes heti, kun suljimme oven perässämme. Kotiin palatessa Gamma oli selvästi ahdistunut, se läähätti ja oli levoton. Ei siis auttanut Juppe-koirakaan, vaikka se teki varmasti parhaansa.

Gamma 1v. Pikisaaressa kevättalvella 2003

Juppe Pikisaaressa kevättalvella 2003

Vuosien saatossa koulutukseen käytettiin aikaa, rahaa ja ennen kaikkea mielikuvitusta. DAP-haihdutin, radio ulko-oven edessä, aktiivipallo, kymmeniä luita, lenkkeily 8-10 kertaa päivässä, koirakaveri ja sitruunapanta muutamia keinoja mainitakseni. Eroahdistuksen lisäksi Gammalla on voimakas vartiovietti, eli se haukkui ikävänsä lisäksi pienintäkin rapsahdusta rappukäytävässä. Kaikkea kokeilin ja jokaisen keinon kohdalla epäonnistuin. Kun olin saamassa Gamman vuoksi jo toista häätöä vuokra-asunnostani, tiesin ettei näin voi enää jatkua. Koirasta luopuminen ei missään tapauksessa ollut vaihtoehto, joten aloin katsella lehdistä omakotitalojen myynti-ilmoituksia ja vain pari viikkoa myöhemmin päätöksestä kirjoitin kauppakirjat. Muutimme koiran kanssa pieneen taloon, jossa oli suuri, aidattu piha eikä ketään enää häiritsisi koirani haukkuminen. Gamma kärsii siis vielä tänä päivänäkin, lähes 9 vuoden ikäisenä, eroahdistuksesta. Lääkettä tai parannusta sihen ei ole löytynyt, jotkut päivät sujuvat paremmin ja joinakin päivinä se ei meinaa päästää minua töihin ollenkaan. Minä olen jo vuosia sitten oppinut elämään sen tosiasian kanssa, että Gammalla on eroahdistus, mutta Gamman on vieläkin vaikea ymmärtää, miksi hänen ikinä tarvitsee olla yksin.

Gamma muuton jälkeen ihan oman talonsa lattialla vuonna 2007