Rakkauden haudalla

En tiedä, mitä sanoa. Tänään, 17.3.2011 klo:18.30 minun rakas Gammani nukkui pois omassa kotonaan minun ja Tommin syleilyssä. Tuska ja ikävä on jotain sanoinkuvaamatonta eikä taloni ole koskaan ollut näin tyhjä. Tyhjä on myös sydämeni ja sieluni.

Gamma ei ollut koira. Gamma oli paras ystävä, kumppani, lapsi, olkapää, varpaiden lämmittäjä, viisaus ja kauneus. Gamman kanssa jaoin kaiken, ja se itki ja nauroi kanssani. Aina se ei ymmärtänyt vitsejäni, mutta en minäkään aina kestänyt hänen huumorintajunsa kärryillä. Gamman seurassa olin aina kotona ja Gamma oli syy, miksi viidyin niin hyvin kotona. Kaikki elämässäni muistuttaa rakkaasta koirastani, koska me rakensimme tämän elämän yhdessä.

Gammalla oli hyvä elämä. Rakastin sitä jokaisena päivänä enemmän kuin on edes mahdollista. Gamma rakasti nukkumista, syömistä ja tuttuja ihmisiä koko sydämensä kyllyydestä. Gamma oli suurten tunteiden mestari loppuun saakka. Siitä olen kiitollinen, että vaikka syöpä sai vallan Gamman jalasta, se ei koskaan saanut Gamman sielua. Se sai loppuun saakka olla oma ihastuttava itsensä ilman että sairaus olisi nujertanut pienokaiseni persoonan.

Haluan kiittää vanhempiani, jotka auttoivat käytännönjärjestelyissä merkittävästi. Lisäksi haluan kiittää Elinaa ja Tommin vanhempia Gamman hoitamisesta, ja ystäviäni Hannea ja Wilmaa tukemisesta ja myötäelämisestä näinä vaikeina aikoina.

Hyvää matkaa rakas Gamma-Julia, En unohda sinua koskaan ja sinulla on aina valtavan suuri paikka sydämessäni. Minä rakastan siuta ikuisesti.

"Sinä olet minä, enemmän kuin kukaan
kun sä lähdet maailmasta
tulen silloin mukaan.

Portin eessä kaksi, paratiisiin anoo
"Käykää sisään kärsiväiset"
vahti meille sanoo.

Sinutta on tyhjyys
sinutta oon vaan
lintu siivetön tai kala kuivan maan
sinä olet minä.

Jos on portti kiinni
helvetti saa riittää
sä kun olet rinnallani
voin vain nauraa ja kiittää.

Sinutta on tyhjyys

Sinutta oon vaan

lintu siivetön tai kala kuivan maan

Olet mulle autuus

ainutlaatuisin

Vierelläsi kuljen minne menetkin 

Sinä olet minä"

- Anna Puu -  

Gamma-Julia 24.3.2002-17.3.2011

Ennen kuin ehdin kertomaan juuri mitään Gamman elämästä, käynnistyi kello ja alan elämään Gamman viimeisiä aikoja. Gammalla todettiin tänään lääkärissä osteosarkooma eli luusyöpä, eikä mitään ole tehtävissä..

Zzzzzz...

Gamma RAKASTAA nukkua, pötkötellä, röhnöttää, killiä, kölliä ja kaiken sen perään nukkua vielä vähän lisää. Olen monesti hymähdellyt ihmisille, jotka huokailevat koiran omistamisen olevan ainakin sen vuoksi raskasta, kun joka aamu täytyy herätä niin aikaisin viemään koiraa pihalle, sillä Gamma on varmasti vielä aamu-unisempi kuin allekirjoittanut. Koko lähes 9 vuotisen taipaleemme aikana se ei ole kertaakaan aamulla herättänyt minua päästäkseen pihalle. Enemmänkin päinvastoin; aamuina, jolloin minun tarvitsee lähteä aikaisin töihin, olen joutunut jopa väkisin työntämään unista koiraani ulos, jossa se sitten silmät puoliummessa käy käskystä tekemässä tarpeensa ja raahautuu sitten takaisin sisälle jatkamaan uniaan. Vapaapäivinä nukumme rinta rinnan helposti yli puolen päivän ja tuolloinkin minun noustessa keittämään kahvia, kääntää Gamma vielä kylkeään ja venyttelee suurieleisesti. Gammalla on iki-oma kahden istuttava, kultainen sohva, joka on höystetty tyynyillä ja lampaantaljalla, mutta mieluiten se nukkuu vieressäni sängyssä. Lattialla on lisää tyynyjä sekä päiväpeitto, johon piski käpertyy unille esimerkiksi kuumina kesäpäivinä, kun kainalossani sille tulisi liian lämmin. Ohessa kuvamateriaalia vuosien varrelta nukkumisen nautinnoista :)

Paras paikka <3

Älä jätä?

Yksi syy, minkä vuoksi valitsin juuri Gamman koirapentueesta, josta kerroin ensimmäisessä blogimerkinnässä, oli että ajattelin sen olevan itsenäinen, koska se poistui pentueesta ihan yksin pissaamaan olohuoneen lattialle. (Tässä kohtaa Gamman tuntevat ihmiset varmasti nauravat maha kippurassa, koska näinhän ei suinkaan ollut eikä tule koskaan olemaan) Jokaisen koiranpennun lapsuudessa tulee kuitenkin aika, jolloin tulee opetella olemaan yksin.

Gamma 4kk uuden asunnon sohvalla.

Olin lukenut kymmeniä artikkeleja, kuinka pentu tulisi kouluttaa yksinoloon. Lisäksi olin keskustellut monen koiraihmisen kanssa asiasta ja lisäksi koulutuksessa mukana oli ihminen, jolla oli ollut koiria koko elämänsä. Muutimme kesällä 2002 yksiöön Lappeenrannan keskustaan, ja täällä pienen Gammani tulisi osata olla ihan yksin silloin kun minä ja tuolloinen avopuolisoni olisimme töissä. Aloitimme askel kerrallaan; ensin vain kävimme rappukäytävässä ja tulimme heti takaisin. Seuraavaksi olimme minuutin rappukäytävässä, sitten kaksi minuuttia, viisi minuuttia, vartti.. Kaikki tuntui sujuvan kuin oppikirjasta paitsi, ettei Gamma koskaan rentoutunut meidän ollessa poissa. Se istui eteisessä, vinkui surullisesti ja välillä haukahti peräämme. Tulimme aina sisälle vain täyden hiljaisuuden vallitessa, ja toisinaan sitä hiljaisuutta sai odottaa kauankin. Yhden kerran luulimme jo saavuttaneemme läpimurron, kun Gamma makasi sohvalla meidän tullessa takaisin kotiin puolen tunnin kauppamatkan jälkeen. Myöhemmin samana iltana selvisi, että yksinollessaan Gamma olikin pissanut sänkyymme.. Treenit jatkuivat, mutta edistystä ei tapahtunut. Kun jouduimme pakon edessä jättämään koiralapsen yksin, kertoivat naapurit jälkikäteen Gamman haukkuneen kokoajan. Mitään se ei koskaan tuhonnut, haukkui vain. Lopulta emme enää voineet jättää koiraa yksin naapureiden valitusten myötä, vaan se täytyi viedä Joutsenoon hoitoon aina siksi aikaa, kun olimme molemmat poissa kotoa.

Gamma 4kk (tuohon sänkyyn se luihu pissasi..)

Ensimmäinen kerta, kun olin kokonaisen päivän erossa koiralapsestani tapahtui heinäkuussa 2002. Serkkuni meni naimisiin Savonlinnassa ja lähdimme perheeni kanssa matkaan hyvin aikaisin aamulla. Tulin kotiin myöhään illalla ja kyykistyin eteisen lattialle ottamaan vastaan villinä syliäni kohti juoksevan Gamman. Kaikki kävi kovin äkkiä, Gamman tassut eivät joko pitäneet liukkaalla lattialla tai sitten se ei edes yrittänyt jarruttaa, mutta lopputulos oli, että Gamma juoksi minua päin ja penskan neulanterävä kulmahammas lävisti nenärustoni. Sattui todella paljon ja verta tuli aivan hulluna, mutta rakkaudella on hintansa ;)

Myöhemmin Gamman koulutus yksinolemisen saloihin jatkui. Muutimme suurempaan asuntoon Lappeenrannan Pikisaareen ja haimme Joutsenosta Gammalle tutun koirakaverin seuraksi. Juppe-koira osasi olla yksin täyden kympin arvoisesti ja toivoimme sen opettavan pikkukoiran tavoille, ja pitävän sille seuraa. Kaikista ennakkotoiveista huolimatta, edes koirakaveri ei saanut Gamman ikävää hellittämään. Se huuti edelleen surullista huutoaan lähes heti, kun suljimme oven perässämme. Kotiin palatessa Gamma oli selvästi ahdistunut, se läähätti ja oli levoton. Ei siis auttanut Juppe-koirakaan, vaikka se teki varmasti parhaansa.

Gamma 1v. Pikisaaressa kevättalvella 2003

Juppe Pikisaaressa kevättalvella 2003

Vuosien saatossa koulutukseen käytettiin aikaa, rahaa ja ennen kaikkea mielikuvitusta. DAP-haihdutin, radio ulko-oven edessä, aktiivipallo, kymmeniä luita, lenkkeily 8-10 kertaa päivässä, koirakaveri ja sitruunapanta muutamia keinoja mainitakseni. Eroahdistuksen lisäksi Gammalla on voimakas vartiovietti, eli se haukkui ikävänsä lisäksi pienintäkin rapsahdusta rappukäytävässä. Kaikkea kokeilin ja jokaisen keinon kohdalla epäonnistuin. Kun olin saamassa Gamman vuoksi jo toista häätöä vuokra-asunnostani, tiesin ettei näin voi enää jatkua. Koirasta luopuminen ei missään tapauksessa ollut vaihtoehto, joten aloin katsella lehdistä omakotitalojen myynti-ilmoituksia ja vain pari viikkoa myöhemmin päätöksestä kirjoitin kauppakirjat. Muutimme koiran kanssa pieneen taloon, jossa oli suuri, aidattu piha eikä ketään enää häiritsisi koirani haukkuminen. Gamma kärsii siis vielä tänä päivänäkin, lähes 9 vuoden ikäisenä, eroahdistuksesta. Lääkettä tai parannusta sihen ei ole löytynyt, jotkut päivät sujuvat paremmin ja joinakin päivinä se ei meinaa päästää minua töihin ollenkaan. Minä olen jo vuosia sitten oppinut elämään sen tosiasian kanssa, että Gammalla on eroahdistus, mutta Gamman on vieläkin vaikea ymmärtää, miksi hänen ikinä tarvitsee olla yksin.

Gamma muuton jälkeen ihan oman talonsa lattialla vuonna 2007

Temppu- ja elämänkoulu alkaa

Hyvin pian Gamman kotiutumisen jälkeen alkoi pienokaisen kouluttaminen kunnon kotikoiran tavoille. Gamma oli sisäsiisti alusta alkaen, koska sillä oli jatkuva pääsy pihalle ja tarpeet tehtiin hienosti aina nurmikolle, joten tähän asiaan ei tarvinnut sen suuremmin puuttua. Ensimmäinen opetettava käsky ei suinkaan ollut "Istu" tai "Tänne", vaan enemmän käytäntöä palveleva ja erittäin hyödyllinen komento "Hus!". Kaikessa yksinkertaisuudessaan käsky kehoittaa koiraa poistumaan paikalta, halutessaan koiralle voi näyttää vielä sormella suuntaa, jos karvakaveri tahdotaan esimerkiksi johonkin tiettyyn huoneeseen. Talon aikuiset koirat luonnollisesti osasivat tämän käskyn jo, ja hyvinkin pian tuli hetki, jolloin pieni Gamma kuuli Hus!-huudon ensimmäistä kertaa. Istuin syömässä keittiönpöydän äärellä ja ympärilleni kerääntyi vienosti istumaan viisi kosteaa kirsua. Näytin koirille kädellä suuntaa olohuoneeseen ja pyysin heitä ystävällisesti poistumaan. Yllätys yllätys, viidestä koirasta neljä lähti heti, mutta Gamma jäi viereeni istumaan onnellinen ilme naamallaan, kun kilpailu pudonneista leivänmuruista oli juuri muuttunut hänen edukseen. Toistin käskyn pienelle pennulleni, joka vain kallisteli päätään ja heilutti häntäänsä. Lopulta nousin ylös, ja työnsin Gamman huoneesta pois, samalla hokien sanaa "Hus!". Palasin keittiöön ja Gamma sipsutteli perässäni bumerangina tuolini viereen. Ryntäsin Gammaa kohti ja sanoin käskyn uudelleen kovaan ääneen, jonka seurauksena koiralapsi peruutti hämmentyneenä. Kävelin jälleen kohti tuoliani ja välittömästi Gamman tullessa lähemmäksi, käännyin ympäri ja annoin käskyn poistua. Lopulta se vain kurkisteli nurkan takaa, ja aina kun musta nenä vilahti, tuumasin sille määrätietoisesti "Hus!" ja nuusku katosi näkyvistä. Kokonaisuudessaan käskyn opettamiseen meni n. 5 minuuttia ja se oli sillä selvä. Suosittelen ehdottomasti kaikille koiranomistajille tämän tai vastaavan käskyn opettamista!

Istumaan Gamma oppi myös erittäin nopeasti ja helposti, samoin menemään maahan. Mutta kun aloin pyytämään sitä antamaan tassua, pelkäsin että rakas koirani on kenties jälkeenjäänyt tai ihan vähän tyhmä. Se ei vain yksinkertaisesti ymmärtänyt, että hänen tulisi ojentaa käpälänsä minun käteeni, vaan kallisteli hölmistyneenä päätään minun hokieassa "Anna tassu, anna tassu, anna tassu.." samalla, kun vihjailevasti koskettelin sen etujalkaa. Kahden viikon (kyllä, siinä meni aivan uskomattoman kauan..) päivittäisen harjoittelun jälkeen istuin taas lattialla pienen Gamman edessä ja jo hieman kyllästyneenä kysyin siltä, että mites olisi sen kättelyn kanssa tänään. Pikkuinen otsa kurtistui, pään sisällä herne viimein löyti toisen herneen ja Gamma nosti hyvin kysyvästi käpälänsä käteeni. Kehuin koirani maasta taivaaseen ja sen jälkeen se osasi antaa tassua aina pyydettäessä. Tosin välillä tuntuu, että saatoin kehua sitä jopa liikaa tästä suuresta suorituksesta, koska vielä tänä päivänäkin monessa tilanteessa Gamman ensimmäinen reaktio on läväyttää etujalka ylös.

Pentuaikana Gammalle ei juurikaan opetettu muita käskyjä. Sanaa "Tänne" ei tarvinnut juurikaan käyttää, koska se oli lähes aina vierelläni ollessamme ulkona. Sanat "Naru" ja "Luu" se oppi täysin vahingossa normaalin arjen myötä, eli jos Gammalta kysyi "Missä naru?" niin se osasi etsiä kyseisen lelunsa muiden esineiden joukosta. Vasta aikuisiällä opettelimme muunmuassa temput "Miten pupu istuu?", "Pyöri", "Kieri", "Gimme five!" ja "Sano vuh!". Viimeiseksi mainittu käsky on tavallaan kaksiosainen, sillä kuiskattuna Gamma haukahtaa lähes äänettömästi ja huudettuna myös koira on kovaääninen. Gamman älykkyys ei kuitenkaan ole mitattavissa osattujen temppujen määrässä, vaan enemmänkin siinä, kuinka uskomattoman hyvin se lukee kehonkieltä, ilmeitä, yskähdyksiä ja välillä jopa ajatuksia. Olenkin usein kuvaillut arkielämäämme yhdeksi isoksi tanssiksi, jossa me molemmat olemme alitajuisesti koreografeina.

Gamma-neiti 3kk

Näin kaikki alkoi

24.3.2002 sekarotuinen Emma-koira synnytti maailmaan 7 koiralasta. Tästä pentueesta ensimmäisenä päivänvalon näki tyttölapsi, jonka perheen tytär nimesi TikTakin kitaristin mukaan Empuksi. Emppu oli pentueen toinen outolintu; pennuista viisi oli mustavalkoisia, mutta yksi oli vaaleanruskea ja Emppu erottui joukosta sen karvoista löytyessä kaikki kolme väriä. Esikoisena Emppu oli myös pentueen suurin pienokainen. Empun emä oli yksi prototyypeistä, kun Suomeen yritettiin kehittää uutta koirarotua nimellä suomenseurakoira. Emmassa oli sekoituksena belgianpaimenkoiraa, saksanpaimenkoiraa, lyhytkarvaista collieta ja afgaaninvinttikoiraa. Empun isä oli kyläkoira Jymy, joka oli perisuomalainen cocktail karjalankarhukoiraa ja suomenpystykorvaa.

Perjantaina 24.5.2002 minä näin Lappeenrannan Prisman ilmoitustaululla lappusen, jossa mainostettiin luovutusikäisiä, sekarotuisia pentuja. Olimme juuri saattaneet haudan lepoon silloisen mieheni koiran ja aika tuntui oikealta hankkia minun ensimmäinen koiralapsi taloon. Ajoimme Lappeenrannan Mattilaan katsomaan pentuja, oli aurinkoinen ja lämmin iltapäivä. Astuessani taloon tiesin tulevasta koirastani vain, että sen on oltava narttu, sillä mieheni koirat olivat uroksia, emmekä halunneet valtataistelua talon herruudesta koirien kesken. Istuin talon olohuoneen parkettilattialle pentujen kirmatessa karvaisena vyörynä syliini. Talon emäntä sanoi pitävänsä itse vaaleanruskean nartun, mutta muut pennut olivat vielä kotia vailla. Pienet karvakorvat olivat toinen toistaan ihanampia; yksi roikkui pitkissä hiuksissani, yksi kiehnäsi selällään sylissäni ja loput kokeilivat hampaitaan varpaisiini ja leikkivät ympärilläni. Valinnanvaikeus oli ilmeinen, mutta olin varma, että tulisin jotenkin tietämään kuka olisi Minun Koirani. Hetken kuluttua yksi pennuista lähti määrätietoisesti kävelemään minusta ja muista pennuista pois päin. Se marssi ylväänä olohuoneen lattialle pianon eteen ja pissasi parketille, taidokkaasti lattialle asetetun sanomalehden viereen. Kysyin heti, että onko tuo pentu narttu. Kyllähän se oli, sen nimi oli Emppu ja se oli Minun Koirani. Otin Empun syliini, katsoin sitä silmiin sen lipsiessäni naamaani ja kysyin siltä, huolisiko se minut ihmisekseen. Emppu heilutti häntäänsä ja päätös oli selvä. Talon emäntä kertoi kyseisen pennun olevan erityinen, koska sillä oli niskassaan valkoinen laikku. Naisen mukaan minun Emppuani on koskettanut enkeli. Emppu sylissäni istuin auton takapenkille ja auton käynnistyessä kuiskasin koirani korvaan hiljaa "Sie et ole enää päivääkään 'Emppu' ".



Automatka Joutsenoon sujui hyvin. Vielä nimetön pentuni ei voinut pahoin kertaakaan, oli vain hieman hämmentynyt kaikesta uudesta ja oudosta. Kotiin päästyämme hämmennys oli vielä suurempaa, sillä pentua vastassa oli kolme sekarotuista uroskoiraa ja vanha labradorinnoutajanarttu. Koiralasta jännitti kovin nämä isot ja tuntemattomat eläimet, mutta onneksi vanha narttu otti pienen siipensä suojaan. Vielä tuona samana iltana mielessäni kävi yhden sekunnin verran ajatus, että oliko tämä sittenkään hyvä idea, mutta ajatus katosi yhtä nopeasti kuin tulikin ja toista kertaa se ei ole päähäni vaeltanut.

Liikuin tuolloin elämässäni paljon autolla päivittäin ja halusin koirani kulkevan mukanani, joten pennun kotiuduttua alkoi myös autoiluun totuttelu. Kävin päivittäin useankin kerran ajeluttamassa pentua ympäri etelä-Karjalaa, jotta se oppisi nopeasti olemaan autossa rentona ja jopa nauttimaan vaihtuvista maisemista. Olin paininut koiran nimeämisen suhteen jo pari päivää, kun olimme silloisen mieheni kanssa jälleen ajeluttamassa pentua iltamyöhään. Olimme hieman väsyneitä ja aloimme naureskella ajatukselle, että antaisimme koiralle nimeksi jonkin automerkin. Vastaamme ajoi Toyotaa, Opelia ja Nissania, kunnes näimme kiiltävän, mustan Alfa Romeon. Sehän olisi jopa ihan komea nimi, mutta ei sopisi mitenkään tyttölapselle. Hetken sanojen pyörittelyn jälkeen päädyimme Alfa Romeosta feminiinisempään sanamuunnokseen Gamma-Julia. Ja niin minun koirallani oli nimi. Minun oma Gamma.


Tämän blogin tarkoitus on muistella menneitä seikkailujamme, myötä- ja vastoinkäymisiä ja yhteistä elämää, päivittää nykypäivää ja miksei myös suunnitella tulevaa. Tervetuloa mukaan tutut ja tuntemattomat!